Rakkauden tarinasi alkaa rakentua jo lapsuudessa. Se kasvaa ja kehittyy koko elämän ajan.

Me alamme imeä vaikutteita ja oppeja ympäröivästä maailmasta heti syntymästämme alkaen. Ensimmäinen käsityksemme rakkaudesta alkaa muodostua vanhempiemme/kasvattajiemme välillä olevasta suhteesta. Me opimme tunteita ja tietoa, sekä muodostamme näkemyksiä kohtaamiemme tapahtumien perusteella. Rakennamme myös käsitystä omasta itsestämme ja suhteestamme muihin.

Romanttinen ensirakkaus roihahtaa usein myöhäisessä teini-iässä ja käy läpi katkeransuloisen kaaren, josta muodostamme vahvan käsityksen siitä, kuinka rakkaus tuntuu luissa ja ytimissämme asti ja saattaa laittaa koko maailman sekaisin. Romanttiseen rakkauteen kuuluu aina onnen ja yhteyden tunteita, joita voimistaa luonnon suunnittelema hormonicocktail. Kolikon kääntöpuolelta löytyy erossa olemisen ikävää, herkkyyttä loukkaantumiseen ja useimmilla meistä pettymyksen kokemuksia ja särkyneitä sydämiä.

Monet muutamia suhteita läpikäyneet ovatkin luoneet alitajuisen ja tietoisen käsityksen rakkaudesta ja mahdollisuuksista. Kun on kokenut tarpeeksi monta viiltävää pettymystä rakkaudessa, usko sen pitkäaikaiseen toteutumiseen saattaa hiipua. Pelot ja rajoittavat uskomukset saavat elämään ”käsijarru päällä”.

Rakkauden tarinasi voi myös kehittyä positiiviseen ja laajenevaan suuntaan! Siihen voi itse vaikuttaa. Kun luottamus ja arvostus itseä kohtaan on kunnossa, on myös helppo suhtautua tulevaisuuteen positiivisesti. Rakkauden hyvä ja tasapainoinen tarina mahdollistuu ja uudet ovet aukeavat.

Tämä verkossa toimiva, omaan tahtiin ja itsenäisesti tehtävä valmennus on täysin uusi ja laajennettu versio aiemmin ainoastaan ryhmä ja yksilövalmennuksena toimineesta Kaikki Rakkaudesta konseptista. Olen poiminut valmennuksen läpikäyneiltä kaksi tarinaa sinun luettavaksesi. Rakkauden tarina 1. on täysin samalla konseptilla (hiukan suppeammalla jopa) tehdystä ryhmävalmennuksesta ja Rakkauden tarina 2. samalla sisällöllä tehdystä yksilövalmennuksesta. Valmennettavien nimet on muutettu!

Rakkauden Tarina 1:

30-vuotiaalla Merjalla oli nuorempana takanaan pitkä tuhoisa suhde narsistisen miehen kanssa, jonka jälkeen hänen oli onnistunut paikata ja rakentaa oma elämänsä kasaan. Parisuhteet eivät houkutelleet ja hän oli hukassa sen suhteen, minkälaista henkilöä hän oli etsimässä. Alitajuisesti Merja vältteli aitoja tunteita ja hakeutui vääränlaisten miesten seuraan. Hänen lähipiirinsä kutsui häntä ”paskamagneetiksi”.

Hän kuitenkin koki oppineensa paljon suhteistaan ja kasvaneensa paljon ihmisenä . Opit mitä hän oli itselleen kasannut miesten osalta olivat kuitenkin aika vahingollisia tulevaisuuden suhteen kannalta: hän koki tunnistavansa miesten ”kieroudet” ja heikkoudet hyvin nopeasti, ja helposti saattoi lukea viattomatkin asiat kieroudeksi.  Tämä johti pelokkuuteen miesten suhteen ja sai Merjan hylkäämään ja tuomitsemaan miehet nopeasti.

Nämä kokemukset rakkaudessa, sekä niistä vedetyt johtopäätökset toivat mukanaan myös pakoilun niiden miesten osalta, joista hän oikeasti olisi voinut olla kiinnostunut! Merjalla oli fiilis, että eiväthän he nyt hänestä voi olla kiinnostuneita. Oli vaikea löytää ja näyttää oikeaa ja aitoa omaa ääntä orastavissa suhteissa. Ja kuitenkin hänellä oli haave perheestä ja ihanasta kumppanista, jonka kanssa seikkailla läpi elämän. Merja lähetti Renjalle kysymyksen siitä kuinka tämä olisi mahdollista:

”Olen yrittänyt jo vaikka mitä: ”elä hetkessä”, positiivisten mantrojen toistamista itselleni yms yms. Olen alkanut jo hieman luovuttaa miesten suhteen ja tarvitsisin tervettä muistutusta siitä, miten olla oikeasti avoin ja voittaa pelkoni. Tästä syystä innostuin todella paljon, kun luin valmennuksestasi! Kaikki asiat, jotka mainitset sivuillasi, on kuin suoraan mielestäni: todellakin tuntuu, ettei hyviä miehiä ole enää jäljellä enkä todellakaan enää tiedä minkälainen mies minulle sopii! Olisi siis todella hienoa, jos pääsisin mukaan! Apu olisi todella tarpeen!”

Merja osallistui ryhmävalmennukseen ja teki todella paljon töitä itsensä ja ajattelumalliensa kanssa. Välitön palaute valmennuksen jälkeen oli:

Mitä sait valmennuksesta? Ihan mielettömästi!!! Olen aina ollut melko analyyttinen ja pyrkinyt tuntemaan ja ymmärtämään itseäni paremmin, jotta pystyisin elämään täysillä ja olemaan hyvä ihminen. Rakkausasioissa olen kuitenkin aina ollut hieman ymmälläni. Usein tulee liikaa kuunneltua muiden mielipiteitä ja valmennuksen kautta olen ymmärtänyt, että monet näistä ovat olleet jopa haitallisia. Sain neuvoja ja oivalluksia asioista, joita en ennen nähnyt ollenkaan tai ainakaan nähnyt rakkauselämääni vaikuttavina asioina. Uskon vahvasti että valmennuksesta ei ollut apua pelkästään rakkauden löytämiseen vaan koko loppuelämäni rakkausasioihin! Tulee melkein kiitollisuuden itku silmään, kun mietin asioita joita sain tältä valmennukselta! 🙂 Oli suuri kynnys lähteä tähän mukaan, mutta olen niin tyytyväinen ja ikuisesti kiitollinen tästä kokemuksesta!

Oliko asiasisältö odotustesi mukainen? Paljon paljon enemmänkin kuin mitä odotin! Pelkäsin aluksi, että onkohan tämä nyt sellaista hömppää, josta on vaikea saada mitään irti. Ja kuten sanoin, olen tehnyt paljon itseni tutkiskelua ja lukenut ja oppinut paljon, joten todella epäilin saisinko mitään hyödyllistä tästä valmennuksesta, mutta jokaisella sessiolla koin mielettömiä ahaa-elämyksiä todella tärkeistä asioista!

Noin vuoden päästä valmennuksesta Merja lähetti vielä meilin, joka lämmitti valmentajan sydäntä:

Olin siis sun viime kesän kaikki rakkaudesta -valmennuksessa ja valmennuksen ansiosta olen nyt ihan mahtavassa suhteessa super-upean tyypin kanssa. Tapasin kyseisen miehen jo valmennuksen jälkeisenä syksynä ja täytyy sanoa, että valmennuksen opeista oli todella paljon hyötyä (ja on edelleen!). 

Mulla on historia todella narsistisista tyypeistä ja onnettomista suhteista, mutta joku kyllä naksahti päässä valmennuksen aikana ja löysin ihmisen joka on arvomaailmaltaan hyvin samanlainen kuin minä ja todella upea tyyppi kaikin puolin. Ja onnistuin pysymään suhteen alussa avoimena sekä arvostamaan niitä oikeita luonteenpiirteitä enkä karkottamaan miestä omilla sekoiluilla:) Katsotaan miten tässä käy, mutta (todella!) varovaisesti voisin jo sanoa, että onnistuin löytämään “sen oikean”:) En nimittäin enää edes uskonut, että tollaisia tyyppejä on olemassa!

Rakkauden tarina 2:

32-vuotias Kristiina tunsi olevansa lukossa rakkauselämänsä suhteen. Pettymykset aiemmissa orastavissa suhteissa saivat aikaan asenteen, jossa deittailu ei innostanut koska hän kuitenkin tulisi pettymään. Kristiinan suhteet olivat olleet aika yksipuolisia. Tuntui jopa siltä, että koko rakkaus asiaa olisi helpompi vältellä. Kristiina koki olevansa tuloshakuinen ihminen, jonka oli helppo saavuttaa asioita muilla elämän osa-alueilla, mutta rakkaus takkusi ja raastoi sisäisesti. Hän haaveili perheestä ja siitä kumppanista kenen kanssa jakaa ilot ja surut.

Kristiinalle haasteellisinta valmennuksen aikana oli löytää uskoa tulevaisuuteen ja tuoda oikeaa muutosta syvään juurtuneisiin ajattelumalleihin. Niinkuin meillä monilla järki-ihmisillä, uskon asiat tuntuvat vaikeilta ja utopistisilta.  Välitön palaute Kristiinalta valmennuksen jälkeen oli: 

Mitä hyötyä koit valmennuksesta olevan sinulle? Koen, että suurimman hyödyn sain työkaluista, joilla osaan nyt aiempaa paremmin kyseenalaistaa omaa ajatteluani ja reaktioitani asioihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Näistä työkaluista on jatkossa varmasti hyötyä sekä rakkaudessa että muilla elämänalueilla. Osaa valmennuksessa oppimistani asioista olen hyödyntänyt myös työelämässä. Matkani rakkaudessa on vielä kesken, mutta valmennuksen avulla olen jo päässyt kohti oikeaa suuntaa.

Mitkä olivat tärkeimmät tulokset, jotka sait valmennuksesta?
Uskomusten ja pelkojen tiedostaminen ja työstäminen ovat itselläni avainasemassa. Hyviä ahaa-elämyksiä sain myös maskuliinisesta ja feminiinisestä energiasta! Valmennukseen tuleminen on yksi parhaista päätöksistä, jonka olen tehnyt viime kuukausien aikana. Odotin jokaista valmennuskertaa etukäteen ja uskon, että olen saanut valmennuksen sisällöstä itselleni konkreettista hyötyä.

Kristiinan prosessi on edelleen ”kesken” ja hän on saanut valmennuksesta positiivisemman suhtautumisen mahdollisuuksista rakkauteen. 

Olen AHAA HELSINKI coachingin perustaja ja valmentaja. Olen valmentanut  kymmeniä naisia eteenpäin omassa rakkauselämässään. Itsenäisesti tehtävän verkkovalmennuksen myötä olen halunnut tuoda tämän valmennuksen mahdollisimman monen ulottuville! Mitä kaikkea sinulla on saavutettavanasi rakkaudessa?

Halusin tuoda tähän valmennukseen myös mukaan 5 upeaa valmentajaa, keillä on annettavaa rakkauden saralla. He tuovat omalla osaamisellaan valmennukseen uusia ulottuvuuksia, joista sinä pääset ammentamaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan rakentamaan unelmiesi rakkauselämää.